Aikaa vähän vierinyt edellisestä blogipäivityksestä.. Tänään kuitenkin oltiin Purinalla kisaamassa kaksi starttia. Tuloksissa(meidän) ei ole hurraamista, mutta hyvä päivä oli muuten! :) Ensimmäiseltä radalta 10 reilun kahden sekunnin miinusajalla. Keppejä Indy ei selkeästi vielä osaa käskyllä hakea, mutta sitä työstetään. Puomin kontaktin kanssa on ollut ongelmaa treeneissä, mutta kisoissa ei tähän mennessä. Eli puomin alastulokontaktin pysähdyspaikka on siirtynyt parikymmentä senttiä ylemmäs, siten että etutassut ei kosketa maata, vaikka niiden pitäisi. Ratkaisua ongelmaan ei olla oikein saatu vaikka eri tapoja puomin alastulolla ollaan kokeiltu. Hyviäkin pätiä mahtui mukaan.
Toinen rata tehtiin hyvällä draivilla vaikka hylky tulikin. Oli hupaisa hylky, Indy luuli että rata loppui muutamaa estettä aiaisemmin ja pinkaisi hakemaan lelua radan ulkopuolelta jemmasta. Kuitenkin jatkettiin rata loppuun hyvillä fiiliksillä :) Vauhti oli reipas ja käännökset tiukkoja. Hyvä näin. Aloin kuitenkin harkitsemaan toisen radan jälkeen siirtymistä lähes äänettömään ohjaukseen ja suuntaisin senkin "huutelemiseen" menevän energian fyysiseen ohjaukseen. Indy lukee todella tarkkaan ja ohjausvirheitä anteeksiantamattomasti minun liikkeitä mutta ääni ei mene perille ainakaan niin hyvin. Voihan tämmöstä kokeilla.
Samalla reissulla Umppa starttasi kisauran Ryyni-parsonin kanssa huikein tuloksin. Luva, sij. 1 ja huikea miinusaika!! Onnea!! :))))))
Indy lähtee ens sunnuntaina Umpan kartturoimana Mikkelin kisoihin. :) Mie oon sen sunnuntaipäivän ratatoimitsija 2:sta suorittamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti