Mie murruin totaalisesti puomilla. Ensin tuli rallattaen läpi ja "korjaustoistolla" Indy jäi puoleen väliin alastuloa.. En (muka) osannu odottaa että tekis niin. Hyvä etten iha pillahtanu itkuun. Sen sijaan sitte kiroilin senki eestä.. Nii miten olis se henkinen valmennus(?!)... Onneks oli Umppa joka autto. Ja sai vielä taivuteltua sitkeesti tekemään puomia ja palaamaan vaan alkuun. En kohta enää jaksa jauhaa koko kontakteista. Mie en sovi sen estetyypin kanssa yhtee nii millää. Ei kai sitä muuta voi kun nostaa häntä pystyyn ja jatkaa vaan. (Vaikka lajin vaihtokin kävi mielessä..) Nyt täytyy vaan houkutella avustajaa puomitreeneihin. Saa nähdä miten käy Hyvinkään kisoille, mennäänkö vai ei. Tai mennäänkö hyppärille vai ei ollenkaan.
Vielä videopätkä puomin läpituloon asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti